City and Nature 1211

HSArchitects, Kiina

Tasapainoisen ja ammattitaitoisen vaikutelman antava ehdotus. Ehdotuksessa kuitenkin liike – ja kulttuurirakentamisen määrä vaikuttaa harkitsemattoman suurelta.

Asuntorakentamisen osalta työssä on lähtökohtana oikein mukavan mittakaavainen korttelirakenne. Korttelirakenne perustuu kuitenkin liiaksi pohjaltaan hankaliin L- ja U-mallisiin rakennusmassoihin. Erityisen vaativiksi asuntosuunnittelu tulisi ratapihan puoleisilla sivuilla.
Rantojen käsittely on rikasta ja innovatiivista. Jossain määrin sirpaleiseksi muodostuvalla rantavyöhykkeellä yksityisen ja julkisen tilan rajat hämärtyvät erityisesti Satamalahden rannan alueella. Lisäksi monipolvinen rantaviiva on kohtuuttoman kallis toteuttaa rantamuureineen, altaineen, laitureineen ja ylimitoitettuine liikennealueineen.

Ehdotuksen parasta antia on tehokkaasta rakentamisesta huolimatta hyvin harkittu kaupunkirakenteen hengittävä ilmavuus.

Tekstit: Satamalahden kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun arvostelupöytäkirja

TUTUSTU
KILPAILU-EHDOTUKSEEN

(.pdf) Lataaminen voi kestää useamman minuutin.